Multimedia esitys
- Lönnrotin jalanjäljillä Kainuussa (tulossa)
- Tähän rakennetaan tietokanta
Elias Lönnrot -verkko
Kalevalaisen perinteen ja Lönnrotin elämäntyön tunnetuksi tekeminen, sen vaikutusten tunnistaminen sekä menneessä ajassa että nykyajan kieli- ja tapakäytännöissä on jatkuvasti haastava tehtävä. Suomalaisten arkipäivän historian esitteleminen ja vaaliminen kahden vuosisadan takaa aina nykypäiviin saakka on tärkeä osa suomalaisen kulttuurin ja identiteetin säilyttämistä ja vaalimista.
Elias Lönnrot-seuran toimesta on tehty aloite Lönnrot-keskuksen perustamisesta Kajaaniin vaalimaan ja tukemaan edellä kuvattua perinnettä sekä edistämään ja kehittämään Kalevala- ja Lönnrot- tuntemusta ja alueeseen kohdistuvaa tutkimusta sekä kansalaisten
laaja-alaista harrastusta.
Kajaanin alueella on useita tahoja, jotka tavalla tai toisella joko kokoavat, säilyttävät tai tuottavat Lönnrot- aiheista aineistoa tai toisaalta esittelevät ja käyttävät sitä toiminnassaan. Tämän vuoksi on päädytty siihen, että keskus muodostuu toiminnallisesta verkosta. Kalevala ja Lönnrot -aiheisen toiminnan sisällön tuottaminen ja tutkimus- ja kehitystoiminta tapahtuisivat yhteistyössä alan asiantuntijaorganisaatioiden, lähinnä Kajaanin Yliopistokeskuksen ja sen Lönnrot-Instituutin, Kajaanin kaupungin sekä Elias Lönnrot-seuran kanssa.
Lönnrot-verkon toiminnan johtavia periaatteita ovat seuraavat:
Verkko harjoittaa ja edistää Kalevala- ja Lönnrot-aiheista tutkimusta ja tutkijakoulutusta. Kokoaa, järjestää ja välittää Kalevala- ja Lönnrot- aiheista tutkimustietoa.
Kehittää ja edistää aiheeseen liittyvän tiedon käyttöä eri tasoilla annettavan koulutuksen hyväksi. Kehittää ja edistää Kalevala- ja Lönnrot-aiheisen tiedon hyödyntämistä ja käyttöä alueen elinkeinoelämän tarpeisiin.
Verkon hyödyntäminen yhteistyössä alueen instituutioiden, yritysten, ja yhteisöjen kanssa. Verkon toiminta organisoidaan matalan kustannustason ja matalan riskin periaatetta noudattaen, kuitenkin itse aihesisällön laadusta tinkimättä.
Verkon toimintojen tueksi kootaan Lönnrot-, Kalevala- ja kansanperinteen aihealueita kattava kirjasto, jota kartutetaan
hankinnoin ja lahjoituksin.
|